Reima on maailman johtava toiminnallisten lastenvaatteiden merkki Suomesta.
Reiman missiona on pukea liikkuvat lapset tulevaisuuden haasteisiin. Reima tarjoaa laajan valikoiman vaatteita, kenkiä ja asusteita aktiiviseen ympärivuotiseen käyttöön 0–12-vuotiaille lapsille.
Kankaanpäässä vuonna 1944 toimintansa aloittanut Reima työllistää noin 350 henkeä, ja Reiman tuotteita myydään noin 50 maassa. Vuonna 2023 Reiman liikevaihto oli 90 miljoonaa euroa.
Historia
Reiman tarina sai alkunsa Kankaanpäässä vuonna 1944. Keksimme, että vanhoista armeijan lumipuvuista voi valmistaa turvallisia, toiminnallisia ja mukavia vaatteita koko perheelle. Sama luova ajattelu ohjaa tutkimus- ja kehitystyötämme edelleen.
Innovaatiot
Uskomme, että suuret muutokset alkavat pienistä ideoista. Siksi olemme jo 80 vuoden ajan kehittäneet tuotteita ja palveluita, joiden avulla lapset voivat ulkoilla vapaasti säällä kuin säällä.